Helsingissä ja Leppävirralla työskentelevä kuvanveistäjä Sanna Nissinen (s. 1984) suorittaa parhaillaan maisteriopintojaan Kuvataideakatemiassa. Hänen taiteellisen työskentelynsä lähtökohtiin kuuluu subjektiivinen suhde eläimiin. Kuvataiteilijuuden ohessa hän on myös kouluttautunut eläintenhoitajaksi. Taiteilijan uusin teos Animal Studies: How to Brush a Cow (2022) on valmistunut näyttelyä varten. Se on useista osista koostuva prosessitaideteos, jonka lähtökohtana on karjanhoidon ohjekirja vuodelta 1943.
Kaksikanavaisessa videoteoksessaan taiteilijan ja eläimen sanaton vuorovaikutus, lajien välinen rinnakkaisuus ja yhdessä eläminen ovat osa nykytaiteen ajankohtaista sisältöä. Dialogisuus kahden elävän olennon välillä perustuu taiteilijan mukaan 39-kohtaiseen, yksityiskohtaiseen lehmänharjausohjeeseen. Piirustukset täydentävät kokonaisuutta. 1900-luvun alussa nauta ei ollut tehotuotettua proteiinia lautaselle, vaan osa agraaria elämäntapaa. Teos kertoo ajankohtaisesta aiheesta ja maalaa myös liikkuvana kuvana eläimen lämpimästä turkista maalauksellisia, informalistisia tekstuureja.
Maaria Salo
taidehistorioitsija, näyttelyn kuraattori

Opiskelu eläintenhoitajaksi sai minut käsittelemään suhdettamme erityisesti tuotantoeläimiin. Luin vanhoja eläintenhoito-oppaita ja vaikutuin tavasta, jolla niissä eläimistä puhuttiin, ”sielullisina ja tuntevina olentoina”, kuten Laina Vehanen karjanhoito-oppaassaan lehmiä kuvailee. Kirjasta löytyneet absurdin yksityiskohtaiset lehmänharjausohjeet tuntuivat lähes mahdottomilta toteuttaa. Videolla esiintyy Notice, joka kaipasi huomiota ja rapsutuksia, kun muut lehmät eivät vaikuttaneet kiinnostuneilta vierailijoista. Ohjeiden noudattamisen lisäksi tärkeäksi muodostui yritys kuunnella Noticen toiveita ja vaatimuksia.
Sanna Nissinen
taiteilija
