Emma Fält ja Iida Valkonen ovat toteuttaneet Ars Libera –Dialogi -näyttelyyn yhteisen teoksen. Monikanavaiseksi videoinstallaatio RINK on muotoutunut prosessinomaisesti yhteistyönä ringettejoukkueen ja muiden ammattilaisten kanssa viime vuoden aikana. Keho ja ruumiillisuus kuuluvat nykytaiteen ajankohtaisiin esittämistapoihin. Naisten oma laji, ringette, on äly- ja taitolaji, jossa toisten kehollinen kunnioitus kuuluu pelisääntöihin. Taiteilijoiden luova ajattelu ja kehollinen piirtäminen ovat teoksen keskiössä; luistimen jäähän piirtämä viiva on osa sovittua kehon kieltä, ehkä toinen puoli kuuluu luovaan liikkeeseen ja sen dokumentaatioon osaksi taideteosta. Audiovisuaalinen teos kunnioittaa toisen ihmisen tilaa ja kommunikoi dialogisesti enemmän kuin kahden ihmisen välillä – kokonaisen joukkueen.
Maaria Salo
taidehistorioitsija, näyttelyn kuraattori

Ars Libera – Dialogi -näyttelyyn valmistuneen RINK – teoksen tekemisessä meitä on alusta saakka kiinnostanut mahdollisuus jakaa jotain sellaista, joka jää yleensä näkymättömäksi. Tekoprosessin aikana muodostunut piirros kuvaa jäällä tapahtunutta pelillistä tilannetta, sen keskiössä on ollut ringettepeli ja siinä tapahtuva luonnollinen liike. Liike näkyy sekä pelaajien fyysisenä liikehdintänä kameran tallentamassa kuvamateriaalissa että koko luistelujään kokoisessa piirroksessa, joka on ikuistettu kuvaamalla se ilmasta käsin. Teoksen ääni koostuu ringetteharjoitusten aikana tallennetuista äänistä pelihallissa ja sen ulkopuolella pelin liikettä uudestaan piirtäen. Äänimaisema ei ole dokumentti vaan uusi tila, joka syntyy pelihallin tilan kokemuksesta, pelin moniaistisuudesta ja liittäen katsojan liikkeen osaksi teosta.
Emma Fält ja Iida Valkonen
taiteilijat

Taiteilija Iida Valkonen esittelee RINK-teoksen Kuopion taidemuseossa taidevartilla keskiviikkona 19.10. klo 13.