Hiihtolomalla torstaina 9.3.2023 klo 11–13 järjestetään kaikille avoin työpaja Kari Juutilaisen Presence -näyttelyssä, jonka aiheena on musiikin muotokuvat. Musiikkimaalauksen pohjana toimii taiteilijan näyttelyyn luoma musiikki. Millaisia muotoja, värejä ja tunteita se meissä herättää? Maalaamme vesiväreillä ja pyrimme kuvaamaan kuulemaamme maalauksiemme kautta. Onko ääni tummaa, vai vaaleaa kuinka itse koet äänimaiseman? Innoitusta haemme Juutilaisen teoksista. Teosten urbaani, värikäs, abstrakti ilmaisu johdattaa meidät matkalle aikalaistaiteeseen. Taiteilijan omaan työskentelyprosessiin kuuluu musiikin kuunteleminen maalatessa. Ehkäpä juuri tästä syystä maalauksia voi tarkastella myös rytmien ja eri instrumenttien äänimaailmojen kautta.