Kuopion kaupunginorkesteri vierailee taidemuseon Ihmisen kuva näyttelyssä sunnuntaina 24.4. klo 15. Konsertissa musiikki ja kuvataide kohtaavat ja luovat katsojalle eri aisteja puhuttelevan elämyksen.
Pienoiskonsertissa esiintyvät Vitoldas Sokolnikas (trumpetti) ja Jon Roskilly (pasuuna).
Konsertti järjestetään osana taidemuseon Ihmisen kuva -näyttelyä. Eri aikoina esiin nostetut ihmiskuvauksen näkökulmat ja kuvaustapojen muutokset kertovat yhteiskunnan ja ajattelutapojen muuttumisesta sekä taiteemme kehityksestä. Pääosassa ovat arjen ja työn kuvaukset sekä vapaa-ajan viettoon liittyvät aiheet. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden pohtia identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Näyttelyssä käsitellään myös elämänkaaren vaiheita lapsuudesta vanhuuteen saakka.
Pienoiskonserttiin voi osallistua taidemuseon pääsymaksun hinnalla 10/6 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi ja museokortti käy myös maksuvälineeksi.