Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kulta se lähti Kuopiohon: Sibelius-Akatemian ja Taideyliopiston opiskelijoiden rekilaulukonsertti

23.3. 10:30 11:00

Lauantaina 23.3. Kuopion taidemuseolla kuullaan rekilauluja Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän ja Taideyliopiston Avoimen kampuksen opiskelijoiden konsertissa. Konsertti on saanut innoituksen Juho Rissasen taiteesta, joka on ohjannut kappalevalintojen tekemisessä. Ohjaajana Anna-Kaisa Liedes. 

”Laulu on ihmisellä ikäskun toinen kieli, jolla alkaa sydämensä liikutuksia ilmotella, kun tavallinen kieli ei löydä sanoja tarpeeksensa. Semmoisia sydämen liikutuksia ovat erittäinkin ilo ja huoli (suru), jonka tähden myös laulut enimmiten jakauvat kahteen pääosaan, ilosempiin ja huolellisempiin. On kyllä muissakin tiloissa laulu välistä syntyvä ja sopiva, ei kuitenkaan niin kuin näissä kahdessa.” -Elias Lönnrot

Esitys kestää noin puoli tuntia.

Laulajat: 

Meri-Maaria Kivekäs 

Anna-Kaisa Liedes (kantele) 

Mia Sammalkanto 

Tuike Suomalainen (viulu) 

Viive Virtanen (viulu)