Kuopion taidemuseolla pääsee kuuntelemaan musiikkia näyttelyn keskellä, kun muusikko Ahti Lassila saapuu taidemuseolle kontrabassonsa kanssa 4.12. klo 14. Lassila improvisoi kontrabassokonsertissaan Ars Libera – Dialogi -näyttelyn nykytaideteosten äärellä.
Pitkään klassisen puolen orkesterimuusikkona toiminut Ahti Lassila on toteuttanut taidemuseoihin Walking bass -kierroksia vuodesta 2015. Esityksen aikana näyttelytila on kokonaisvaltaisesti niin yleisön kuin muusikonkin käytössä. Lassila suunnittelee näyttelyyn sopivia sävelaihioita, joita hän kehittelee pysähtyessään soittamaan näyttelytilan eri pisteisiin. Näyttelyn teokset, tila ja akustisen kontrabasson äänimaailma tuottavat paikalla olijoille uudenlaisen taidekokemuksen.
Walking bass -kierrokselle osallistuminen sisältyy Kuopion taidemuseon pääsymaksun hintaan. Alle 18-vuotiaat pääsevät Kuopion taidemuseoon ilmaiseksi.