Näkökulmia Kuopion taidemuseon kokoelmiin
Kuopion taidemuseon kokoelmia esittelevä laaja näyttely esittelee valikoiman taidemuseon kokoelmista, joihin kuuluu noin 7000 teosta. Esillä on taidetta suomalaisen kuvataiteen alkuvuosikymmeniltä nykypäivään.
Taideteokset kertovat meille, miten taiteilijat ovat eri aikoina katsoneet ympäristöään, ihmisiä ja sisintään. Kuvaustavoissa vuorottelevat näköaistimukseen perustuva havainnointi ja elämyksellinen tunnekokemus. Myös kulloinkin vallinneet aatesuuntaukset ovat heijastuneet taiteelliseen ilmaisuun.
Näyttelyssä on kuusi aihealuetta. Luonto-osio kertoo, kuinka perinteisen romanttisen luontoelämyksen tai maiseman puhtaan havainnoinnin rinnalle on tullut nykytaiteilijoiden ympäristökriittinen kommentointi. Kaupunkielämä on tuonut taiteeseen tekniikan ja konekulttuurin ihailun, rakentamisen ja arkkitehtuurin sekä abstraktin muotokielen. Ihmisen kuvaaminen taiteessa on ajaton aihe. Henkilökuvat ilmaisevat taiteilijan herkkyyden nähdä mallien persoonallinen olemus ja erilaiset tunnetilat. Kokoelmien klassikot ovat muistona ajasta, jolloin nekin olivat nykytaidetta. Kuopion taidemuseon laajasta grafiikan kokoelmasta on esillä teoksia taiteilijoilta, jotka 1960- ja 1970-luvuilla ottivat voimakkaasti kantaa yhteiskunnallisiin tapahtumiin, väkivaltaan ja ympäristön saastumiseen. Nykytaiteen osalta esitellään teoksia viime vuosituhannen vaihteesta, jolloin kuvataide laajeni yhä monimuotoisemmaksi. Valokuva- ja videotaide tekivät läpimurron nykytaiteen kentälle.
Taiteilijan katse näyttelyyn on valmistunut tehtävävihko. Tehtävät ovat eritasoisia, toiset on laadittu pienille lapsille, toiset isompien koululaisten pohdittaviksi. Saatavissa maksutta asiakaspalvelusta.
Taiteilijan katse -näyttelyn ääniopastukset