Tuleva taidevartti keskiviikkona 23.3. klo 13 on rakkauslaulu arkipäivälle. Vartilla tutustutaan Mikko Laasion maalaukseen Meriken pyykit. Vuonna 1953 valmistuneessa maalauksessa arkisin arki on nostettu kuvauksen kohteeksi. Mistä syystä taiteilija on kiinnostunut kasassa lojuvista pyykeistä? Onko hän viehättynyt kankaiden laskoksista ja tekstiilien yhteen sointuvista väreistä? Vai löytyykö aiheen valinnalle jokin muu syy? Vastauksia esitettyihin kysymyksiin ei vartilla ehkä selviä, mutta niitä on siitä huolimatta herkullista pohtia yhdessä. Se ainakin selviää, kuka oli taulun nimessäkin mainittu Merike. Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan kanssamme!
Mikko Laasion maalaus kuuluu Fortumin taidesäätiön kokoelmiin ja se on esillä Kuopion taidemuseon Ihmisen kuva -näyttelyssä 8.5.2022 saakka. Taidevarteilla tutustutaan yhteen näyttelyn teokseen ja vartteja pidetään keskiviikkoisin klo 13 Ihmisen kuva -näyttelyn päättymiseen saakka.
