Taiteillen osallisuutta inhimilliseen arkeen
Seinätön taide -hanke on Savonia-ammattikorkeakoulun ja Kuopion taidemuseon yhteistyössä toteuttama Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama ESR+ -hanke, joka pyrkii vahvistamaan muun muassa nuorten ja yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevien osallisuutta, yhteenkuuluvuutta, henkistä kriisinkestävyyttä ja hyvinvointia taiteen avulla.
Seinätön taide – taiteillen osallisuutta inhimilliseen arkeen -nimeä kantavassa hankkeessa tehdään uudenlaista yhteistyötä monenlaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, kuten kuvataidepainotusoppilaiden, TUVA-ryhmien, S2-ryhmän ja Niuvanniemen sairaalan kanssa.
Hankkeessa hyödynnetään monialaisia menetelmiä, kuten taidepedagogiikkaa ja palvelumuotoilua. Hanke luo uudenlaisia osallistavia taidetoiminnan malleja, jotka edistävät tunteiden säätelyä, vuorovaikutustaitoja ja itsemääräämisoikeutta. Lisäksi hankkeessa kehitetään palvelumalli ja valmennuksia, jotka mahdollistavat laajemman kohderyhmän osallistumisen taiteen kautta. Yhdessä teemme taidemuseosta avoimemman ja saavutettavamman tilan, jossa jokainen voi tuntea itsensä tervetulleeksi ja arvokkaaksi.
Tiedote hankkeesta löytyy täältä.
Lisätietoja hankkeesta:
Seinätön taide -hanke, projektipäällikkö (Savonia)
Hanna Turunen
hanna.turunen(at)savonia.fi
p. 0447857430
Osahankkeen projektipäällikkö (Taidemuseo)
Anna Vilkuna
anna.vilkuna(at)kuopio.fi
p. 0447182634