Sanna Haimila (1974) on Torniossa asuva ja työskentelevä taidemaalari ja piirtäjä. Hänen teostensa teemat liittyvät usein elämänkaaren muutos- tai kriisikohtiin, tai universaaleihin ihmisyyteen liittyviin pohdiskeluihin. Näyttelyssä on esillä maalauksia sarjasta The Heroine. Teosten lähtökohtana on ollut ajatus kirkkaista väreistä, puutarhoista, kahviloista, lopulta teemaksi muotoutuivat maalaaminen, ajan kulku ja ihmisen erillisyys.
Haimilan työskentelytapa on intuitiivista, ja hän työstää teoksiaan luonnostelematta – lähtökohta voi olla jokin kepeä mielikuva tai visio väristä ja pikkuhiljaa työ alkaa muodostua näistä osasista yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
”En juurikaan luonnostele ja aiheetkin liukuvat pikkuhiljaa limittäin taas seuraavaan. Lähestulkoon aina teoksissani on kuitenkin keskiössä kasvot. Usein havahdun käsitteleväni itselleni ajankohtaisia aiheita ja kuvaankin työskentelyäni vuoropuheluna ajatusteni kanssa: aloitan, katson, saan ajatuksen, pyyhin, maalaan. Teos on valmis, kun en osaa lisätä tai poistaa mitään. Sisältö ja muoto kamppailevat keskenään, kunnes löydän haluamani tasapainon. Tavoittelen epätäydellisyyden kauneutta ja tarinaa itsellenikin tulkittavaksi.”