Kuopion taidemuseon ääniopastukset tarjoavat taustatietoa ja kertovat tarinoita kokoelmiemme taiteilijoista ja teoksista. Alla on luettavat versiot opastuksista. Jos tutustut ääniopastuksien sisältöihin mieluummin kuuntelemalla, ääniopastukset löytyvät täältä.

Pekka Halonen: Hiekkaranta, 1896

Pekka Halonen kuuluu Suomen taiteen kultakauden suuriin mestareihin. Hän syntyi vuonna 1865 Lapinlahdella lähellä Kuopiota.  

Pekka Halonen oli ensimmäisiä suomenkielisiä, talonpoikaistaustaisia opiskelijoita Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Ajan tavan mukaan hän opiskeli myös Pariisissa. Kesäisin maalausmatkat suuntautuivat kotiseudulle ja Karjalan korpimaille. Perustettuaan perheen taiteilija rakensi Tuusulaan Halosenniemen ateljeekodin, jossa hän asui kuolemaansa eli vuoteen 1933 asti.

Uransa alussa Halonen maalasi realistisia kansanelämän kuvauksia, joiden malleina olivat sukulaiset ja ystävät. Vähitellen hän siirtyi tulkitsemaan suomalaista luontoa. Halonen tunnetaan erityisesti lumisten maisemien kuvaajana.  Kodin perintönä saatu herkkyys luonnonkauneudelle oli hänen taiteensa perusta läpi elämän.

Keväällä 1896 Pekka kirjoitti Maija-vaimolleen: ”Taidan käydä katsomassa meille kesä asuntoa professori Aspelinin huvilassa siellä maalla Hämeessä. Asia on näet sillä tavoin, että minä tapasin Aspelinin Berliinissä vähän ennen lähtöäni ja minun lähtöni myöhästyi seuraavaan aamuun kun jäin odottamaan häntä yhteen matkaan, siis me tulimme yhdessä kotia. Hän tällä matkalla tarjosi meille ilmaiseksi kokonaisen huvilansa asuttavaksi jos nimittäin ei hänen vaimonsa ole vielä kerinnyt sitä kellekkään hyyräämään sillä aikaa. Katsopas, kyllä se on niin hyvä tarjous ettei sitä voi hyljätä varsinkin kun poika on vielä niin pieni ettei sitä voi viedä minne tahansa. Siellä kun olisi huoneita jos kuin ja kaikkia hyviä puolia joita me emme tule muualta saamaan. Heidän oma kartanonsa on siellä aivan lähellä josta me saisimme mitä tarvitseisimme. Pianokin olisi siellä soitella silloin kun ikävä tulisi. ”

Halosen perhe otti professori Eliel Aspelin-Haapkylän tarjouksen vastaan. Haloset viettivät kesän 1896 Aspelin-Haapkylän vieraana Rauhalahden tilalla Kalvolassa. Kalvola sijaitsee Hämeessa lähellä Iittalaa. Teos on maalattu Rauhalahden tilalla vietetyn kesän aikana. Kuvassa näkyy rantaa, venevaja ja uimakoppi. Nykyisin vajasta on jäljellä vain kiviperustus ja uimakoppikin on purettu pois. Rantaa kutsutaan vieläkin hiekkarannaksi.  Vasemmalle sijoittuva päärakennus on rajattu kuvan ulkopuolelle. Kuvasta oikealle avautuu Vanajaveden koko selkä.  Kuvassa vesi on nykyistä alempana, koska silloin vettä ei säännöstelty, ja maalaus on todennäköisesti syntynyt heinä-elokuussa kuivan kauden jälkeen.  Muuten maisema on nykyisin täysin sama, ainoastaan puut ovat kasvaneet.

Teos on kuulunut luonnontieteilijä Aukusti Juhana Melan omistukseen. Kuopiossa syntynyt ja kouluvuotensa viettänyt A.J. Mela laati ensimmäisiä suomenkielisiä eläimiä ja kasveja käsitteleviä oppikirjoja. Hän testamenttasi suuren osan luonnontieteellisestä kokoelmastaan ja taideteoksensa Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistykselle. Yhdistyksen taidekokoelma on nykyään Kuopion taidemuseon hallussa.

Arvid Liljelund: Lähtö Pariisista, 1884

Arvid Liljelundin öljyvärimaalaus Lähtö Pariisista vuodelta 1884 kuuluu kauppaneuvos Oskar Huttusen kokoelmaan. Teos tunnetaan myös nimellä Jäähyväiset Montmartrelle. Saksan Düsseldorfissa opiskellut taiteilija Arvid Liljelund oli viettänyt talvikauden 1883-84 Pariisissa apurahan turvin ja seurustellut ahkerasti pohjoismaisen taiteilijasiirtokunnan kanssa. Liljelund oli tutustunut muun muassa Ville Valgreniin ja Walter Runebergiin.

Liljelundin 1880-luvun tuotantoon kuuluu useita muodikkaaseen kaupunkilaisasuun pukeutuneita naismalleja. Tämän maalauksen mallina on ollut Mademoiselle Armandine. Teoksen maisema on kuvattu Liljelundin silloisesta ateljeesta, rue Tourlaquen varrelta. Ikkunasta avautuu maisema Montmartren hautausmaalle. Taustalla voi havaita Saint Augustinin kirkon. Parvekkeella ympäristöään tarkkailee nainen, joka on selin katsojaan, valkoinen nenäliina kädessään.  Maalauksen katsotaan kuvastavan romanttista kaipuuta ja lähtemisen haikeutta, joka liittyy taiteilijan lähestyvään lähtöön Pariisista.

Pariisissa oli tyypillistä maalata suurille kankaille ja Lähtö Pariisista on Liljelundin siihenastisen tuotannon suurikokoisin teos. Pariisissa oloon liittyvät myös hänen monet pienikokoiset tyttö- ja naiskuvansa. Kirjeenvaihdon perusteella on käynyt ilmi, että taiteilija oli alituiseen rahapulassa. Pariisilaismallien työskentely oli kallista. Kaiken kaikkiaan Liljelund maalasi urallaan yli 600 teosta, joista 285 oli muotokuvia.

Lähtö Pariisista oli esillä Suomen taideyhdistyksen vuosinäyttelyssä syksyllä 1884. Teoksen osti viipurilainen kaasumestari Hundt kohtalaisen korkeaan hintaan, 600 markalla. Sittemmin se kulki viipurilaisessa Haschken suvussa, kunnes kauppaneuvos Oskar Huttunen lunasti työn kokoelmiinsa vuonna 1928. Teos päätyi Kuopion taidemuseolle Huttusen testamenttilahjoituksena.

Erik Enroth: Mies ja kone, 1963

Erik Enroth syntyi Helsingissä vuonna 1917. Hän opiskeli Taideteollisuuskeskuskoulussa, Suomen Taideyhdistyksen piirustus- ja maalausluokilla. Vuonna 1947 Enroth aloitti opinnot Kuninkaallisessa taideakatemiassa Tukholmassa ja suoritti jatko-opintoja Firenzessä ja Pariisissa. Hän matkusti paljon Euroopassa ja teki myös matkoja Afrikkaan, Yhdysvaltoihin, Meksikoon ja Kanadaan.

Enroth on yksi Suomen sodanjälkeisen ekspressionismin keskeisimmistä edustajista. Hän maalasi myös kubistiseen tyyliin suuresti ihailemansa Pablo Picasson innoittaman. Enrothin käyttämä voimakas väriasteikko, korostetut ääriviivat ja muodon hajottaminen otettiin vastaan ristiriitaisesti. Nämä piirteet näkyvät myös vuonna 1963 valmistuneessa Mies ja kone –maalauksessa. Teoksessa on voimaa ja dynamiikkaa. Erik Enroth oli persoonana voimakas ja jopa hyökkäävä. Näin voi luonnehtia myös hänen taidettaan.

Enroth asui pitkään Tampereella. Hän oli naimisissa menestyneen liikenaisen Sara Hildénin kanssa. Kuvataiteesta kiinnostunut Sara Hildén kannusti miestään kehittämään omaa ilmaisukykyään. Hän pystyi tarjoamaan Enrothille ateljeen, maalaustarvikkeita ja vapauden maalata. Avioliitto päättyi eroon, mutta suurin osa Enrothin varhaistuotannosta siirtyi Sara Hildén säätiön omistukseen ja toimi 1979 perustetun Sara Hildénin taidemuseon taidekokoelman runkona. Hildén ei eron jälkeen päästänyt entistä miestään maalaustensa luokse eikä suostunut lainaamaan niitä näyttelyihin. Asiasta nousi oikeustaistelu, jossa ensimmäisen kerran pohdittiin laajasti taiteilijan tekijänoikeuksia. Sen tuloksena tekijänoikeuslakiin kirjattiin kuvataiteilijan luoksepääsyoikeus, joka tarkoittaa taiteilijan oikeutta saada luovuttamansa teos nähtävilleen.

Enroth toimi opettajana Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Suomen Taideakatemian koulussa. Hänellä oli useita valtakunnallisia kuvataiteen luottamustehtäviä. Vuonna 1963 Enrothille myönnettiin Pro Finlandia –mitali ja vuonna 1970 hän sai valtion taiteilijaeläkkeen ja kuvataiteen valtionpalkinnon. Hän kuoli Helsingissä 1975.

Wilho Sjöström: Työmiehiä, 1905

Wilho Sjöström syntyi Iisalmessa 1873 ja kuoli Viitasaarella 1944. Hänen isänsä lääninagronomi Alfred Sjöström oli vaikutusvaltainen ja toimelias mies. Hän laati Iisalmen asemakaavan ja suunnitteli monia Iisalmen kauppalan rakennuksia. Äiti Sigrid Lagus kuului yläsavolaiseen pappissukuun. Wilho oli perheen toiseksi vanhin lapsi. Hänestä toivottiin arkkitehtiä, mutta perhe suostui lähettämään Wilhon Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun vuonna 1891. Hän jatkoi opintojaan Pariisissa, Kööpenhaminassa, Firenzessä, Roomassa ja Lontoossa.

Wilho Sjöströmistä kehittyi tunnustettu muotokuvien ja sisävesimaisemien kuvaaja. Lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluvat kiinteästi kansanelämänkuvaukset ja työläisaiheet. Varhaiskauden pääteos, Työmiehiä, valmistui vuonna 1905, jolloin työväestön tyytymättömyys purkautui maassamme suurlakkona. Lakko johti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden sekä kansanedustuslaitoksen eli eduskunnan perustamiseen Suomessa.

Työmiehiä kuvaa Ähtärissä toimineen Inhan tehtaan työntekijöitä. Maalauksessa työvuoroaan lopettelevat miehet nousevat vasemmalla sijaitsevasta uunihuoneesta taustanaan tehtaan punatiiliseinä.  Heillä on käsissään tyhjät eväskannut.  Tyylitellyn maalaustavan vuoksi teoksen päähenkilöitä ei ole varmuudella tunnistettu.  Miehistä etummaisen on arveltu olleen nimeltään Virta ja kolmantena astelevan Vihtori Koskinen.  Maalaukseen valitut henkilöt edustavat eri ikäluokkia. Siinä kuvastuu tehtaan työntekijän koko elämänkaari, nuoren miehen joustavasta käynnistä aina vanhuksen raskaan työn painamaan alistuneisuuteen. Taiteilijan sympatiat olivat työläisten puolella. Teosta ei voida kuitenkaan pitää hyökkäyksenä tuotantolaitosten omistajia vastaan. Taiteilijoiden toimeentulo oli usein tehtaanomistajien taideharrastuksista riippuvainen. Sjöström maalasi Inhan tehtaiden omistajalle K.A.Keirknerille maisemia. Häneltä tilattiin myös alttaritaulu Ähtärin kirkkoon.

Juho Rissanen: Jalkojaan lämmittelevä mies, 1903

Suomen taiteen kultakauden mestareiden joukkoon kuuluva Johan Wilhelm, eli Juho Rissanen syntyi Kuopiossa 1873. Hän oli ensimmäisiä suomenkielisiä säätyyn kuulumattomia kuvataiteilijoita. Rissanen tunnetaan erityisesti kansanihmisten, arkisen elämän ja työn kuvaamisesta.

Juhon äiti Agatha Sofia ja isä Henrik Wilhelm olivat tilatonta maalaisväestöä. Köyhien alueella Kuopion Kemilänmäellä syntynyt Juho eli perheensä kanssa nälässä ja kurjuudessa. Neljä Juhon kuudesta sisaruksesta kuoli lapsina kulkutauteihin. Juhon isä juopotteli ja paleltui kuoliaaksi järven jäällä Juhon ollessa kymmenenvuotias. Rissasen perhe joutui muuttamaan usein köyhyyden pakottamana, ja he joutuivat joskus myös jakamaan asunnon muiden perheiden kesken.

Juho joutui lapsesta asti tekemään työtä. Hän työskenteli kaupungin katulyhtyjen sytyttäjänä, myyjänä markkinoilla, juoksupoikana ja paimenena. Työnteoltaan hän ei ehtinyt käymään koulua. Lukemaan Juho oppi äitinsä opettamana, ja hänen kaverinsa auttoivat häntä kirjoittamisen ja laskemisen opettelemisessa.

Rissanen kiinnostui kuvien tekemisestä piirtämisen kautta, jota hän harjoitteli ollessaan maalarimestari Viktor Bergin oppipoikana tämän verstaassa. Juho kävi käsityökoulussa, jossa oppi vesivärien käyttöä. Hänen opintonsa jatkuivat myöhemmin Helsingissä koristemaalarikoulussa. Koristemaalarina opittu viivan käsittelytapa näkyy Rissasen käyttämässä rajaavassa ääriviivassa. Juho Rissanen sai ammatillista koulutusta kuvataiteilijaksi Suomen Taideyhdistyksen Helsingin ja Turun Piirustuskouluissa, sekä Pietarin taideakatemiassa. Opettajina hänellä oli Albert Gerhard, Helene Schjerfbeck ja Ilja Repin. Pietarin opintojensa lisäksi Rissanen teki ulkomaanmatkoja, joiden aikana hän tutustui taidehistorian mestariteoksiin ja ajan uusiin taidesuuntauksiin.

Juho Rissanen eteni taiteilijan urallaan nopeasti. Hän teki ensimmäiset savolaista kansaa kuvaavat tunnetut maalauksensa jo Helsingissä Albert Gerhardin ohjauksessa. Maailmanmaineeseen Rissanen nousi vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyn kautta, jossa oli häneltä esillä työntekoa kuvaavia maalauksia.

Vuonna 1918 Juho Rissanen muutti Tanskaan Suomessa alkaneen sisällissodan vuoksi. Rissanen ei asettunut aloilleen Tanskaan vaan muutti usein ja asui eri puolilla Länsi-Eurooppaa. 1920- ja 1930-luvuilla Rissanen asui Ranskassa. Savolaisittain ranskan kieltä ääntäneestä taiteilijasta tuli tunnettu persoona Pariisin ja Nizzan taiteilijapiireissä. Ulkomailla asuessaan Rissanen teki tilaustöitä Suomeen, jonne hän matkusti kesäisin hoitamaan asioitaan.

Toisen maailmansodan uhatessa Juho Rissanen muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1939, ja asettui asumaan Miamiin Floridaan. Euroopan taide-elämään ja nauttimaansa arvostukseen tottunut Rissanen oli pettynyt Yhdysvaltojen kulttuuri-ilmapiiriin. Juho Rissanen eli Yhdysvalloissa lopun elämäänsä.

Jalkojaan lämmittelevä mies vuodelta 1903 lukeutuu Juho Rissasen kansaa kuvaavien teosten runsaaseen joukkoon. Vesivärityössä näkyy Rissaselle tyypillinen rajaava ääriviiva, joka on peruja taiteilijan koristemaalariopinnoista. Vuonna 1902 Juho Rissanen sai umpisuolen tulehduksen, ja joutui Helsinkiin leikkaukseen. Umpisuolen tulehdus vaati tuohon aikaan pitkää hoitoa, ja Juho joutui olemaan sairaalassa reilun kuukauden. Sairaalasta päästyään hän matkusti Keski-Suomeen Pylkönmäelle serkkunsa luokse viettämään toipilasaikaa. Teos syntyi tuona aikana Pylkönmäellä. Rissasen tiedetään käsitelleen samaa aihetta useamman kerran: 1900-luvun alkupuolella hän teki tämän maalauksen lisäksi piirustuksen aiheesta, ja vuonna 1936 maalauksen, joka on yksityiskohtiensa puolesta erilainen kuin kaksi aikaisempaa työtä.

Venny Soldan-Brofeldt: Tora, 1916

Vendla Irene Soldan syntyi 1863 helsinkiläiseen kuusilapsiseen insinööriperheeseen toiseksi vanhimpana lapsena. Hänen isänsä oli Suomen rahapajan johtaja insinööri August Fredrik Soldan ja äitinsä saksalaissyntyinen Marie Soldan, omaa sukua Müller. Isä vastasi perheen kasvatuksesta, toisin kuin yleensä tuona aikana oli tapana.

Vendla ei pitänyt koulunkäynnistä, vaan oli lapsesta asti halunnut taiteilijaksi.  Piirtäminen oli hänelle ainoa mieleinen kouluaine. Vendla aloitti opinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1880, ja sai lisäksi yksityisopetusta taiteilija Maria Wiikiltä. Opinnot jatkuivat Stieglitzin opistossa Pietarissa ja vielä Académie Colarossissa Pariisissa. Hänestä muovautui kansainvälinen kosmopoliitti, joka tunsi koko Euroopan kodikseen. August-isä auttoi Vendlaa taiteilijanimen valinnassa, ja lopulta päädyttiin Vennyyn, joka toimisi myös kansainvälisesti.

Soldan avioitui kirjailija Juhani Ahon kanssa vuonna 1891 ja otti samalla sukunimekseen Soldan-Brofeldt, sillä Brofeldt oli vielä tuolloin Juhani Ahon virallinen sukunimi. Pariskunta eli muutaman vuoden boheemia kiertolaiselämää viettäen aikaa Helsingissä, Iisalmen pappilassa, Raja-Karjalassa, Suomenlahden rannikkoseudulla ja Italiassa. He asettuivat Hausjärvelle asumaan ennen heidän ensimmäisen lapsensa syntymää vuonna 1895.

Vennyn viettäessä aikaa Berliinissä stipendimatkalla Juhanin ja Vennyn sisaren Tillyn välille syntyi suhde ja avioliitto ajautui kriisiin. Juhani Aho palasi lopulta vaimonsa luokse ja perhe muutti Tuusulanjärvelle Järvenpäähän asumaan, jonne oli muodostumassa vahva taiteilijayhteisö. Juhanin ja Vennyn saivat toisen lapsen, mutta kolmiodraama ei ollut päättynyt, vaan johti vielä Juhanin ja Tillyn yhteisen lapsen syntymään. Vuonna 1911 Venny ja Juhani muuttivat lapsineen Helsinkiin asumaan.

Vennyn taiteilijanura oli monipuolinen. Hän maalasi paljon kansankuvauksia, lapsiaiheita ja rannikkomaisemia. Hän teki myös kirjankuvituksia, taidekäsitöitä ja jopa huonekaluja. Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijanuran huippu oli osallistuminen vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn, jossa häneltä oli esillä kolme maalausta. Yksi esillä olleista maalauksista, Ateria savolaisessa talonpoikaistuvassa esiintyi useissa kansainvälisissä lehdissä.

Venny Soldan-Brofeldtin Tora ostettiin Kuopion taidemuseon kokoelmiin vuonna 2011 perintöjäämistöstä. Teos kuului alun perin Juhani Ahon siskolle Alma Lesceliukselle ja koristi Iisalmen pappilan seiniä vuodesta 1926 vuoteen 1930. Tämän jälkeen taulu oli Alman kodin olohuoneen seinällä Iisalmessa vuoteen 1970 asti. Teokseen liittyvät tiedot unohtuivat omistajilta: Perhe ei tiennyt kuka taulun oli maalannut, tai mistä se oli peräisin. Teos kulki perinnön mukana Iisalmelta Kuopioon 1970-luvun alussa, ja päätyi lopulta kuopiolaiselle taidekauppiaalle. 1980-luvun alussa teos siirtyi kuopiolaiselle yksityisomistajalle. Teos päätyi uusiin käsiin perinnön mukana, ja lopulta Kuopion taidemuseo osti Toran perikunnalta liitettäväksi Kuopion taidemuseon kokoelmiin.

Teoksen mallina olleesta pojasta löytyy merkintä Venny Soldan-Brofeldtin muistiinpanoista, joiden avulla teoksen valmistusaika pystytään arvioimaan tarkasti. Syksyllä 1916 Helsinkiin saapui japanilaisia, jotka esiintyivät sirkuksessa. Venny mainitsee muistiinpanoissaan joukossa olleen pienen Tora-nimisen pojan. Hän kirjoittaa tavanneensa Toran monta kertaa ja ihastuneensa pojan miellyttävään käytökseen. Tora vieraili taiteilijan työhuoneella vanhemman veljensä kanssa ja seisoi mallina paria maalausta varten. Hän oli Vennyn mukaan kärsivällinen ja aulis malli, ei väsynyt tai osoittanut minkäänlaista kärsimättömyyttä. Venny kirjoitti mallistaan: ”Tarjosin hänelle virvoituksia – teetä, karamelleja ja rypäleitä. Hän otti iloisesti vastaan tarjottua, mutta joka kerta ainoastaan vähän eikä milloinkaan kahta kertaa, vastaten vain: ’Kiitos, otin jo’, vaikka hän olisi ottanut vain yhden karamellin. — Me erosimme sitten liikutuksen vallassa pienestä herttaisesta taiteilijasta, ja hän lupasi, että jos hän vielä joskus maailmassa tulee takaisin Suomeen, hän käy taas tervehtimässä meitä.”

Ferdinand von Wright: Teeret kaatuneen puun rungolla, 1881

Ferdinand von Wright syntyi vuonna 1822 Kuopion Haminalahdessa kuopuksena viisitoistalapsiseen perheeseen. Hänen vanhempansa olivat eläkkeelle jäänyt majuri Henrik Magnus von Wright ja Maria Elisabeth Tuderus. Von Wrightit kuuluivat sotilasaateliin ja elivät omavaraisessa maalaiskartanossa, jossa elanto hankittiin viljelemällä, metsästämällä ja kalastamalla. Suurperheessä lasten koulutuksesta tingittiin, ja Ferdinandin sivistys jäi kotiopettajien varaan.

Ferdinand kiinnostui taiteen tekemisestä seuratessaan huomattavasti vanhempien isoveljiensä Magnuksen ja Wilhelmin piirtämistä, ja harrasti jo lapsena lintujen kuvaamista. Hän sai veljiltään myös opetusta, ja päätyi heidän tapaansa tekemään kuvitustyötä. Ferdinand ei saanut järjestelmällistä taiteellista koulutusta.

Vuonna 1837 Ferdinand muutti Ruotsiin Wilhelm-veljensä luokse, ja avusti tätä Svenska Fåglar, eli Ruotsin linnut -teoksen kuvittamisessa. Ruotsissa asuessaan Ferdinand opiskeli hetken Tukholman taideakatemian koulussa. Hän palasi vuonna 1844 takaisin kotiinsa Haminalahteen, jossa asui ja työskenteli suurimman osan elämästään. Matka ei jäänyt ainoaksi ulkomaanmatkaksi, Ferdinand vieraili Wilhelmin luona uudestaan myöhemminkin. Ferdinand kävi myös hakemassa oppia Saksan Dresdenissä, missä sai vaikutteita norjalaiselta eläin- ja muotokuva maalari Siegwald Dahlilta. Haminalahti säilyi kuitenkin Ferdinandin asuinpaikkana.

Ferdinand halusi Haminalahteen oman kotitalon, ja päätyi vuonna 1863 ostamaan rakennuksen, joka tuotiin Haminalahteen ja pystytettiin kartanon lähelle. Rakennus sai nimekseen Lugnet, mikä tarkoittaa suomeksi rauhaa. Ferdinand asui ja työskenteli Lugnetissa koko loppuelämänsä ajan. Vuonna 1884 Ferdinand sai halvauskohtauksen, joka jätti hänet pysyvästi vuoteen omaksi. Taiteilija jatkoi kuitenkin työskentelyään vielä halvaantumisen jälkeenkin maalaamalla sängyssään. Hänen tunnetuin teoksensa Taistelevat metsot syntyi halvaantumisen jälkeen vuonna 1886. Sairastumisen jälkeisenä aikana Ferdinandista syntyi käsitys Haminalahden erakkona, omaan rauhaansa eristäytyneenä taiteilijavanhuksena. Ferdinand tunnettiin kuitenkin vieraanvaraisena isäntänä, joka myös auttoi mielellään nuorempia taiteilijakollegoitaan. Läheisin suhde hänellä oli lintumaalari Matti Karppaseen, joka rakensi oman mökkinsä Haminalahteen lähelle kartanoa. Myös Juho Rissanen sai tukea Ferdinand von Wrightiltä taiteilijanuransa alkuvaiheissa.

Haminalahden ympäristö tarjosi maisemineen ja lintuineen Ferdinandin teoksille runsaan aihevaraston. Vuosien kuluessa hänestä kehittyi suuri taiteilija, jonka romanttiset savolaismaisemat nousivat kansallisiksi symboleiksi. Suurin osa Ferdinandin maisema-aiheista syntyi aikana, jolloin taiteessa oli vallalla romantiikan ja kansallisuusaatteen henki. Kotiseuturakkaus ja suomalaisen maiseman kauneusarvojen tunnustaminen soveltuivat Ferdinand von Wrightin arvomaailmaan.

Ferdinandin taiteelliseen tuotantoon kuuluu runsaasti lintuaiheita. Luonnossa liikkuminen ja luonnon tutkiminen olivat merkittävä osa Ferdinandin elämää. Omavaraisessa taloudessa elänyt Ferdinand oli jo pienestä pitäen kulkenut isänsä ja veljiensä metsästysmatkoilla. Von Wrightin veljekset olivatkin erinomaisia metsästäjiä ja taitavia lintujen täyttäjiä. Metsästämiään ja täyttämiään lintuja he käyttivät maalaustensa malleina. Ferdinand hyödynsi usein sommitelmissaan kolmioasetelmaa, joihin hän sijoitti kaksi tai useampia saman lintulajin edustajia eläväksi kokonaisuudeksi. Hänen työskentelynsä oli äärimmäisen tarkkaa: yksityiskohdiltaan pikkutarkoissa maalauksissaan lintujen lajityypilliset piirteet tulevat selkeästi esiin.

Jalmari Ruokokoski: Omakuva, 1921

Joel Hjalmar Ruokokoski syntyi vuonna 1886 Pietarissa käsityöläisperheeseen. Jalmarin isä oli Kalajoella syntynyt suutarimestari ja äiti lähtöisin Savosta. Neljälapsinen perhe muutti Helsinkiin vuonna 1899, jossa he elivät niukasti: aluksi perhe asui yhdessä huoneessa suutarinverstaan perällä.

Kansakoulun käytyään Jalmari opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa vuodesta 1902 vuoteen 1904 ja Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuodesta 1903 vuoteen 1906. Hänen ensimmäinen näyttelynsä oli vuoden 1905 Suomen taiteilijain syysnäyttely. Vuonna 1909 järjestettiin Ruokokosken ensimmäinen yksityisnäyttely, jonka arvosteluissa hänen lahjakkuutensa huomioitiin julkisesti.

Jalmari Ruokokoskea on luonnehdittu väsymättömäksi hauskuuttajaksi, pelleksi ja tuhlaajapojaksi. Boheemina pidetty taiteilija vietti aikaansa kahviloissa kaveripiirinsä kanssa, johon kuului muun muassa Tyko Sallinen, Yrjö Ollila, Juho Mäkelä ja Heikki Tandefelt. Ruokokosken työskentely oli välillä suurta showta: hän keräsi ympärilleen paljon ystäviä, malleja ja otti itselleen maalaavan klovnin roolin. Hän oli liioitellun piittaamaton muiden arvoista ja mielipiteistä. Ruokokoski otti teoksiinsa aiheita lähipiiristään maalaten muotokuvia taiteilijatovereista, naisista ja itsestään.

Pariisi oli erityisesti 1900-luvun alussa nuorten suomalaistaiteilijoiden suosiossa. Pariisiin matkustettiin perehtymään uusiin taidesuuntauksiin ja ammentamaan niistä vaikutteita työskentelyyn. Ensimmäisen Pariisin matkansa Ruokokoski teki vuonna 1910 ensimmäisen puolisonsa, trapetsitanssijatar Elvira Bonon kanssa. Ruokokoski oli kiinnostunut erityisesti taiteilija Henri de Tolouse-Lautrecin työskentelystä, joka kuvasi tuolloin maalauksissaan Pariisin yöelämää. Pariskunta vietti aikaansa Pariisin kabareissa ja työläiskapakoissa, joista Jalmari etsi maalausaiheita. Ruokokoski piti Pariisi-aiheisista teoksistaan yksityisnäyttelyn Helsingissä 1911, jolloin nähtiin matkalla saadut vaikutteet kirkkaamman väripaletin käyttönä hänen uusissa teoksissaan.

Ruokokosken ensimmäinen avioliitto päättyi eroon 1913, joka virallistettiin vuonna 1918. Vuosina 1912 ja 1913 Ruokokoski vietti aikaa Tanskan Helsingørissä, joka muodostui Pariisiakin innostavammaksi hänen taiteellisen työskentelynsä kannalta. Hän vietti aikaa Tyko Sallisen tuttaviin kuuluneen vaatturimestari Rydengin luona, joka oli taiteen tukija ja kerääjä. Jalmari työskenteli matkallaan ahkerasti tehden kuukaudessa kuutisenkymmentä maalausta. Uudet teokset otettiin kehuin vastaan vuonna 1913 järjestetyssä näyttelyssä Helsingissä, ja ne kaikki menivät kaupaksi. William Lönnbergin kanssa järjestetty yhteisnäyttely oli yksi Ruokokosken uran huippuhetkistä. Rahat kuitenkin kuluivat juhlimiseen ja taiteilijan terveys heikkeni sen myötä.

Vuonna 1916 Ruokokoski muutti Hyvinkäälle, jonne rakennettiin kaksi ateljeetaloa nimiltään Humala ja Krapula. Jalmari asettui asumaan ja työskentelemään Krapulaan ja Tyko Sallinen muutti naapuriin Humalaan. Ruokokoski ei kuitenkaan viihtynyt Hyvinkäällä, ja muutti pois ateljeetalosta osin velkojensa pakottamana jo parin vuoden päästä. Taiteilijan väripaletti tummui 1910-luvun loppupuolella, mutta sivellintyöskentely säilyi lennokkaana.

Ruokokoski meni naimisiin vuonna 1919 Saima Forsströmin kanssa, jonka oli tavannut Hyvinkäällä asuessaan. Hän raitistui ja taiteilijanura lähti uuteen nousuun. Perheeseen syntyi viisi lasta nopealla tahdilla. Jalmarin työskentely alkoi painottua enemmän maisemien ja asetelmien maalaukseen, mutta muotokuvia syntyi niiden rinnalla edelleen tasaisesti.

Ruokokoski maalasi uransa aikana yli 70 omakuvaa, joista on nähtävissä taiteilijan identiteetin tasapainopyrkimykset, sekä vuosien mittaan taiteilijan elämäntilanteen muuttuminen. Ensimmäisen omakuvansa taiteilija maalasi vuonna 1907 peilin avulla. Suorakatseiset omakuvat muuntuivat ajan myötä roolikuviksi tarkoin valittuine asuineen.

Jorma Hautala: Vedenalainen kaupunki, 1985

Vuonna 1941 Helsingissä syntynyt Jorma Hautala oli innostunut piirtämisestä jo kouluiässä. Hän kävi lukiossa opiskellessaan Vapaan Taidekoulun iltalinjalla taiteilija Torger Enckellin opissa harjoittelemassa elävän mallin piirtämistä. Hautala jatkoi opintojaan Taideteollisen oppilaitoksen graafisen taiteen osastolla vuodesta 1962 vuoteen 1966, jossa hänen ensimmäisenä opettajanaan oli esikuvaksi muodostunut Kaj Franck. Opintojensa aikana Hautala kiinnostui värin ja tilan hahmottamisesta.

Jorma Hautalan taiteilijakuvaan kuuluu monipuolisuus. Hän on tehnyt maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja julkisia teoksia. Hautala on tehnyt myös yhteistyötä arkkitehtitoimistojen kanssa rakennusten värisuunnitteluun liittyvissä hankkeissa, sekä merkittävää uraa graafisena suunnittelijana: Hän on tehnyt lukuisia logoja, graafisia ilmeitä, julisteita, näyttelyesitteitä, kirjoja ja julkaisuja. Hautala on myös kirjoittanut, luennoinut ja tehnyt opetustyötä Taideteollisessa korkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa. Vuonna 1995 Hautala nimitettiin taiteilijaprofessoriksi.

Taiteilijana Jorma Hautala on konstruktivisti, jonka teoksissa pääroolissa ovat värit. Muut värien ohella teoksessa esiintyvät tekijät auttavat kuvan rakentamisessa. Konstruktivismi on 1910-luvun puolivälissä syntynyt abstraktin taiteen suuntaus, joka korostaa rakenteellisuutta. Suomessa konstruktivismi tuli suosioon 1960-luvulla. Hautalan teokset ovat puhtaan abstrakteja, ja niiden rauhallinen estetiikka johdattelee katsojan teoksen maailman vietäväksi. Hänen maalauksensa perustuvat rauhallisten väripintojen, kiilojen ja viivarakenteiden kokonaisuuksiin. Harmonisuuteen pohjautuvat värimaailmat tuovat teoksille vakautta. Geometriset sommitelmat luovat usein vaikutelman tilasta tai ilmapiiristä. Taiteilijan työskentelyssä yhdistyy luova inspiraatio ja tietoinen suunnitelmallisuus, jota voisi verrata jazz-musiikkiin.

Diagonaali, eli viistoista väreistä tai muodoista koostuva alue tai viiva, on yksi Hautalan taiteessa toistuvasti esiintyvä elementti. Sitä käytetään kuvan sommittelussa dynamiikan ja dramatiikan lisäämisen keinona. Diagonaali on myös läsnä Vedenalainen kaupunki -teoksessa, jossa väripinnat kulkevat porrasmaisesti kuvakentän vasemmasta alareunasta oikeaan yläreunaan saaden aikaan liikkeen ja rytmin tuntua. Lähes kaikki teoksen väripinnat noudattelevat sen vahvaa diagonaalia sommittelua – ainoastaan kuvapinnan alareunaan ulottuva harmaa väripinta poikkeaa pystysuuntaisena joukosta luoden samalla teoksen rytmiin poikkeaman.

Sarjallisuus on Jorma Hautalan työskentelylle hyvin tyypillistä. Taiteilija on itse kutsunut sarjojaan maalausten perheiksi. Myös Vedenalainen kaupunki -teoksesta on tehty sarjamaisia toisintoja, joissa esiintyy saman suuntainen diagonaali, mutta väreissä ja väripintojen muodoissa on eroavaisuuksia.

Vedenalainen kaupunki -teos on serigrafia, eli teos on painettu paperille silkkipainomenetelmällä. Menetelmässä käytetään seulakangasta, johon painettava kuva siirretään. Painoväri painetaan kohdemateriaalille seulakankaan avoimien kohtien läpi lastamaisella raakkelilla. Monivärinen serigrafia toteutetaan painamalla painovärit kohdemateriaalille yksi kerrallaan.