Lauantaina 23.7. klo 14 tutustutaan Mikko Valtosen näyttelyyn yhdessä taiteilijan sisaren Anni Valtosen kanssa. Sisarusten välit olivat läheiset. ”Veljestäni oli moneksi, miten monta lahjaa hänellä olikaan, mutta maailma oli hänelle aina jotenkin liikaa. Kannoin Mikon kipua omassa kehossani, tunsin hänen tuskansa sydämessäni ja verenkierrossani. Kukaan muu kuin Mikko ei tuntenut minua samalla tavalla. Kukaan muu ei nähnyt tai katsonut minua samalla tavalla. Kukaan muu ei rakastanut minua samalla tavalla” kirjoittaa Anni Valtonen veljestään kirjassaan Elämän eränkävijä.
Kuopion taidemuseon Mikko Valtonen (1968-2019) – Syvään päätyyn -näyttely kunnioittaa unohtumattoman vaikutuksen taiteellaan ja persoonallaan tehneen kuvataiteilijan elämää ja tuotantoa. Näyttely on tehty tiiviissä yhteistyössä Anni Valtosen kanssa. Hänen muistonsa ja tietonsa Mikko Valtosesta ovat olennainen osa näyttelyä. Tule kuuntelemaan sisaren muistoja veljestään, jakamaan omia muistojasi ja tutustumaan näyttelyyn taiteilijan läpikotaisesti tunteneen henkilön kanssa.