Helena Aleksandrovan näyttely perustuu hänen uuteen videoteokseensa Attraction Park, jossa huvipuistot avautuvat portteina tutkimukselle. Teos tarkastelee houkutuksia ja urbaanilegendoja, korostaen nykyistä pakkomiellettä tarinoihin, joiden aiheena ovat kuolema, murha ja true crime. Taiteilijaa kiehtoo halu tulla erilaisten houkutusten vieteltäväksi. Aleksandrova on löytänyt genre-elokuvan, erityisesti kauhuelokuvat, hänelle sopivimmaksi keinoksi hypätä urbaanilegendoihin ja vuoristoradan lailla sinkoileviin aiheisiin, joiden parissa hän työskentelee.
Teos esitetään taidegalleriassa, jossa videoteokset looppaavat eli alkavat aina uudestaan alusta. Helena hyödyntää looppausta teoksessaan luoden mahdollisuuden tulkita teoksen jännittävää juonta uudella tavalla, jos sen katsoo uudelleen alusta heti teoksen loppuratkaisun nähtyä. Teoksen katselu tällaisessa ympäristössä tuo myös mukanaan nostalgisen tunteen viittaamalla siihen jännittävään hetkeen, kun kesken kaiken sattumalta kanavasurffaillessa törmää mukaansatempaavaan b-elokuvaan televisiossa. Teoksen kesto on 20 minuuttia
Näyttelyssä on esillä myös materiaalia teoksen tekovaiheista ja kulissien takaisista tilanteista, jotka laajentavat teoksen ympärille syntyvää tarinoiden maailmaa ja avaavat syvemmin Helena Aleksandrovan luovaa prosessia. Esillä olevat työryhmän jäsenten lapsuuden valokuvat huvipuistovierailuista saattavat herättää muistoja, pelkoja ja palauttaa mieleen kuultuja urbaanilegendoja.
Videoteos on kuvattu Nokkakivi Huvipuistossa, Sea Life Helsingissä ja Linnanmäellä. Attraction Park on Aleksandrovan ensimmäinen suomenkielinen teos.
Näyttelyn suositusikäraja yli 16-vuotiaille.

Työryhmä
Ohjaus, tuotanto, käsikirjoitus ja leikkaus: Helena Aleksandrova
Kuvaus ja värimäärittely: Daniel Gorsky
Äänisuunnittelu: Toni Teivaala
Alkuperäinen musiikki: Saku Kämäräinen & Lauri Toikka
Päärooleissa: Ari-Pekka Leinonen, Theophile Fried, Mariangela Pluchino, Helena Aleksandrova, Annamaria Peltokangas, Nadezhda Atanasova
Julisteen suunnittelu: Andre Vicentini
Teosta on tukenut Taiteen edistämiskeskus ja AVEK.

Helena Aleksandrova on helsinkiläinen taiteilija ja elokuvaharrastaja, joka toimii elokuvan ja liikkuvan kuvan parissa ohjaajan, näyttelijän, leikkaajan ja taiteellisen johtajan rooleissa. Hänen visuaalisesti rikas lavastuksensa ammentaa vaikutteita camp- ja vintage-estetiikasta yhdistäen ilmaisussa huumoria, spektaakkelimaisuutta, kauhua ja keinotekoisuutta, ja joiden kautta hän sekä mullistaen että juhlistaen tutkii tunnettuja alakulttureja.
Hänellä on kaksoistutkinto elokuva- ja videoteoriasta Bard Collegesta ja Smolny Collegesta. Vuonna 2017 hän sai taiteen maisterin tutkinnon Visual Culture and Contemporary Art -koulutusohjelmasta Aalto-yliopistosta. Vuonna 2019 hän osallistui Academy of Moving People and Images -projektiin. Aleksandrova on Film Tonight! -elokuvakollekttivin perustajajäsen, joka perustettiin huhtikuussa 2023 ja jota tukee Koneen Säätiö.
Instagram: www.instagram.com/hehehe.helena
Website: www.helena-aleksandrova.com