Odotettu Juho Rissanen - Kuvauksen vilkkaus -näyttely tarjoaa uuden näkökulman Rissaseen pureutumalla hänen taiteensa lisäksi hänen elämäänsä ja persoonaansa. Esillä on sekä tuttuja että harvoin esillä olleita teoksia, myös Rissasen kirjeitä ja valokuvia, joiden kautta välittyy hänen valloittava
Überhund – taiteen kiehtovat koirat 16.2.-19.5.2024
Überhund – taiteen kiehtovat koirat 16.2.-19.5.2024
Suomea valoittanut Überhund-näyttely saapuu Kuopioon uusin murkinoin helmikuussa 2024. Näyttelyn perusluut on kuratoinut Salon taidemuseon johtaja Susanna Luojus ja oman lisänsä mixiin tuo Kuopion taidemuseon omat kokoelmat. Kuvataiteessa koiria on kuvattu hämmästyttävän paljon, mutta hahmoina ne
Hannu Lukin: Julkinen eläin 8.9.–5.11.2023
Hannu Lukin: Julkinen eläin 8.9.–5.11.2023
Hannu Lukin palaa kotiseudulleen juhlistamaan 60-vuotistaivaltaan ja matkaa taiteen parissa. Hän on pitänyt tänä vuonna kahdeksan yksityisnäyttelyä. Lukin pitää kuitenkin Kuopiota ja GalleriA:a tärkeimpänä henkisellä tasolla. “Olo on kuin tuhlaajapojan kotiinpaluussa. Täytyy näyttää kotona,
Pluriverse – ulkoeurooppalaista taidetta 16.9.–26.11.
Pluriverse – ulkoeurooppalaista taidetta 16.9.–26.11.
Pluriverse esittelee ulkoeurooppalaista taidetta Antti Mykkäsen kokoelmasta. Kun matka peruuntuu ja mukana on tyhjä matkalaukku, voi syntyä taidekokoelma. Antti Mykkäsen purjehdusmatka vuonna 2015 muuttui samoiluksi Etelä-Amerikan gallerioissa ja taidekaupoissa. Sen jälkeen hän on jatkanut tarkasti
Helena Aleksandrova: Attraction Park 18.8.–3.9.2023
Helena Aleksandrova: Attraction Park 18.8.–3.9.2023
Helena Aleksandrovan näyttely perustuu hänen uuteen videoteokseensa Attraction Park, jossa huvipuistot avautuvat portteina tutkimukselle. Teos tarkastelee houkutuksia ja urbaanilegendoja, korostaen nykyistä pakkomiellettä tarinoihin, joiden aiheena ovat kuolema, murha ja true crime.
Kuopion museot mukana Pride-viikolla
Kuopion museot mukana Pride-viikolla
Kesäkuun viimeisellä viikolla ti 27.6. - la 1.7.2023 Kuopion taidemuseon ja Kuopion museon tapahtumat liittyvät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, osallisuutta ja hyvinvointia esille tuovaan Pride-viikkoon. Tapahtumiin osallistumalla voi myös osoittaa tukea vähemmistöjen ihmisoikeuksien
Reijo Kärkkäinen – So Far 9.12.2023–28.1.2024
Reijo Kärkkäinen – So Far 9.12.2023–28.1.2024
Ekspressiivistä maalauksista, piirroksista, sarjakuvataiteesta ja kuvituksista tunnetun Reijo Kärkkäisen (s. 1964) retrospektiivinen näyttely tuo esiin tinkimättömän ja monipuolisen taiteilijan. Kärkkäisen raju ja rujo ilmaisu kertoo taiteilijan kokemusmaailmasta ja kiinnostuksesta rajoja rikkovaan
Minna Markkanen: Skin 16.6.–13.8.2023
Minna Markkanen: Skin 16.6.–13.8.2023
Skin-soolonäyttelyseuraa Markkasen edellisen yksityisnäyttelyn tietä tuoden näytille korutaideteoksia, jotka aiheiltaan ammentavat ihmiskehosta. Näyttelyssä on esillä taiteilijan viime vuosien teossarjoja, jotka käsittelevät mm. ihon mikroflooraa ja kehon mediatrendejä. Työt ovat vuosilta